Aamulla bussissa huomasin unohtaneeni materiaaliopin kansion lähtessäni eteiseen.. noin 1000 sivua tiukkaa asiaa ja välikoe huomenna. Mitzu on kovasti paperin perään, ei auttanut kuin toivoa, että tämä kyseinen kansio jäisi koskematta.
Turha toivo, kotiin tullessani kansio oli kaivettu pussista, raahattu eteisestä keittiöön ja kaikki oli revitty.. paitsi itse koealue!! Kuinka huomaavaista!! :DD
tiistai, 11. maaliskuu 2008
MY DOG ATE MY HOMEWORK!!!!
keskiviikko, 27. helmikuu 2008
Kiitokset!
Tähän väliin haluaisin vielä kiittää Pelastetaan korat Ry:n porukkaa upeasta vapaaehtoistyöstä mitä teette! Teidän ansiostanne oman koiran hakeminen on todella helppoa ja vaivatonta, rokotukset, madotukset, kaikki hoidettuna.. parempaa apua ei voisi toivoa! Kiitos ja kumarrus, olette mahtavia! :)
Pelastetaan koirat Ry
Pelastetaan koirat Ry
tiistai, 26. helmikuu 2008
Palliton poika
Poika parka joutui kokemaan kovia! Mitzu kastroitiin ja pariksi viikoksi kärsimystä lisäsi suunnaton tötterö sen päässä. Alkuun poika ei tötterö päässään suostunut liikahtamaankaan jos jäi johonkin jumiin, mutta myöhemmin otti asenteen: "Läpi vaan vaikka väkisin!", ihme että koko laite on vielä yhdessä osassa. :D Leikkaushaava parani hienosti ja palliton ystävämme on selvästi rauhoittunut. Uskomatttoman villi ja elämänhaluinen se on kyllä vieläkin, mutta paljon helpompi, ei ollenkaan niin kovapäinen kuin ennen. Ihanaihanaihana Mitzu! <3<3<3
sunnuntai, 3. helmikuu 2008
Ylämäki alamäki yhdessä kulkien...
On turha valehdella, että kaikki olisi mennyt täysin hyvin! Parissa päivässä Mitzu oppi sisäsiistiksi, mutta hetken päästä sisälle kuseminen jatkui...Tällä kertaa se ei kuitenkaan johtunut siitä, etteikö koira olisi tiennyt miten toimia.
Karkureissunsa lisäksi on Mitzulla ollut ongelmia suhtautumisessa poikaystävääni. Ensi tapaamisellaan molemmat karttoivat ja vierastivat toisiaan, myöhemmin Mitzu alkoi protestoimaan joka ikinen kerta, kun poikaystäväni tuli meille. Se tuli luoksemme, katsoi meihin ja kusi lattialle. Tätä tapahtui parin viikon ajan, kunnes luin Pertti Vilanderin aivan loistavan teoksen Koirankorjauskirja. Aikuinen koira ei koskaan pissi sisälle vahingossa ja perushuomioimattomuus olikin avainsana koiran käytöksen korjaamiseen. Keräsin koirilta kaikki lelut pois, lopetin lässyttämisen ja olin muutaman päivän kuin näitä kahta kaverusta ei olisikaan, ongelma katosi sen sileän tien! Mitzu ja poikaystäväni tulevat nykyään toimeen loistavasti!
Poitsu on melkoinen varas! Paperit, kengät, rasvatuubit...kaikki mikä vain sattuu olemaan hukassa löytyy yleensä Mitzun jemmapaikasta parvekkeen oven vierestä. Mitään se ei ole kuitenkaan koskaan järsinyt tai hajottanut.
Tullessaan Mitzu teki kaiken kuin viimeistä päivää: se hotki ruokansa kuin kyseessä olisi viimeinen ateria, kiskoi lenkillä kuin se olisi sen elämän viimeinen lenkki, kaikesta sen tekemisestä huokui epäusko siihen, että tämä mitä hänellä on nyt voisi jatkua. Vähitellen tällaiset asiat ovat korjaantuneet ja Mitzusta on alkanut huokua itsevarmuutta ja luottamusta ihmisiin. Se ei enää pelkää vieraita vaan lenkilläkin yrittää välillä päästä tervehtimään ohikulkijoita, se kulkee hihnassa jo lähes tulkoon kauniisti ja on uskomattoman elämänhaluinen ja iloinen poika. Tällä hetkellä suurin ongelma, jonka kanssa taistelemme on remmirähinä, mitä esiintyy suunnattomassa määrin molemmilla koirilla. Hitaasti, mutta varmasti olemme edenneet tämänkin ongelman kanssa, ehkä ensi vuonna lenkit ovat jo mukavia! ;)
On uskomatonta kuinka palkitsevaa Mitzun kanssa eläminen voi olla, en pysty sanoin kuvaamaan kuinka onnellinen olen siitä, että päätin hakea tämän täysin tuntemattoman otuksen ja sitoutua siihen. Vaikka välillä ahdistaakin suunnattomasti, kun Mitzu levottomana valvottaa yöt tai jokin päivä tulee takapakkia ja pissat lattialle, kun uusia ongelmia syntyy ja ilmaantuu, niin en päivääkään antaisi pois! Vaikka kuinka pitkän ja raskaan päivän jälkeen Mitzu on ripuloinut matolle ja pissannut heti perään toiselle, ei missään vaiheessa ole tullut sellaista tunnetta etteikö kaikesta selvittäisi. Vieläkin pojasta tulee esille uusia piirteitä ja kehitystä tapahtuu aivan suunnattomalla vauhdilla. Sanat eivät pysty kuvaamaan tätä tunnetta!
Karkureissunsa lisäksi on Mitzulla ollut ongelmia suhtautumisessa poikaystävääni. Ensi tapaamisellaan molemmat karttoivat ja vierastivat toisiaan, myöhemmin Mitzu alkoi protestoimaan joka ikinen kerta, kun poikaystäväni tuli meille. Se tuli luoksemme, katsoi meihin ja kusi lattialle. Tätä tapahtui parin viikon ajan, kunnes luin Pertti Vilanderin aivan loistavan teoksen Koirankorjauskirja. Aikuinen koira ei koskaan pissi sisälle vahingossa ja perushuomioimattomuus olikin avainsana koiran käytöksen korjaamiseen. Keräsin koirilta kaikki lelut pois, lopetin lässyttämisen ja olin muutaman päivän kuin näitä kahta kaverusta ei olisikaan, ongelma katosi sen sileän tien! Mitzu ja poikaystäväni tulevat nykyään toimeen loistavasti!
Poitsu on melkoinen varas! Paperit, kengät, rasvatuubit...kaikki mikä vain sattuu olemaan hukassa löytyy yleensä Mitzun jemmapaikasta parvekkeen oven vierestä. Mitään se ei ole kuitenkaan koskaan järsinyt tai hajottanut.
Tullessaan Mitzu teki kaiken kuin viimeistä päivää: se hotki ruokansa kuin kyseessä olisi viimeinen ateria, kiskoi lenkillä kuin se olisi sen elämän viimeinen lenkki, kaikesta sen tekemisestä huokui epäusko siihen, että tämä mitä hänellä on nyt voisi jatkua. Vähitellen tällaiset asiat ovat korjaantuneet ja Mitzusta on alkanut huokua itsevarmuutta ja luottamusta ihmisiin. Se ei enää pelkää vieraita vaan lenkilläkin yrittää välillä päästä tervehtimään ohikulkijoita, se kulkee hihnassa jo lähes tulkoon kauniisti ja on uskomattoman elämänhaluinen ja iloinen poika. Tällä hetkellä suurin ongelma, jonka kanssa taistelemme on remmirähinä, mitä esiintyy suunnattomassa määrin molemmilla koirilla. Hitaasti, mutta varmasti olemme edenneet tämänkin ongelman kanssa, ehkä ensi vuonna lenkit ovat jo mukavia! ;)
On uskomatonta kuinka palkitsevaa Mitzun kanssa eläminen voi olla, en pysty sanoin kuvaamaan kuinka onnellinen olen siitä, että päätin hakea tämän täysin tuntemattoman otuksen ja sitoutua siihen. Vaikka välillä ahdistaakin suunnattomasti, kun Mitzu levottomana valvottaa yöt tai jokin päivä tulee takapakkia ja pissat lattialle, kun uusia ongelmia syntyy ja ilmaantuu, niin en päivääkään antaisi pois! Vaikka kuinka pitkän ja raskaan päivän jälkeen Mitzu on ripuloinut matolle ja pissannut heti perään toiselle, ei missään vaiheessa ole tullut sellaista tunnetta etteikö kaikesta selvittäisi. Vieläkin pojasta tulee esille uusia piirteitä ja kehitystä tapahtuu aivan suunnattomalla vauhdilla. Sanat eivät pysty kuvaamaan tätä tunnetta!
tiistai, 15. tammikuu 2008
Karkulainen
Huh ja apua, tämä poika vasta kovapäinen kaveri onkin!
Mitzu on alkanut kotiutua hienosti, mutta on vielä epävarma paikastaan laumassamme. Reilun viikon meillä oltuaan poika päätti lähteä aamulla kanssani samalla ovenavauksella, mutta ei, ei todellakaan samaa matkaa! Mitzu livahti ulko-ovesta lähtiessäni, juoksi rappuset alas, avasi omin avuin kerrostalomme alaoven... vilahdus vaan niin se oli kadonnut. Juoksin Mitzun perään ja näin mihin suuntaan se kääntyi pihastamme, äkkiä sisälle hakemaan Coda ja juoksujalkaa etsimään karkulaista. Koirasta ei ollut jälkeäkään ja epätoivo alkoi hiipiä mieleen: "Mitä jos sitä ei koskaan löydykkään!". Mitzulla on kovin voimakas saalistusvietti ja sillä on ollut tapana syöksyä ohi ajavien autojen perään, se siis päättömällä menollaan pääsisi erittäin todennäköisesti hengestään. Vieraita ihmisiä Mitzu karttaa sen verran, että kenenkään se ei antaisi ottaa kiinni vaan todennäköisesti pelästyisi.
Huutelin Mitzua ja Coda kuin tajuten tilanteen haukahteli vieressäni, poika ei tullut. Kyselin vastaan tulevilta ihmisiltä, kukaan ei ollut nähnyt sitä. Mitä minä tekisin jos olisin Mitzu, minne minä menisin? Tuota kysymystä mietittyäni tiesin oitis vastauksen: KOIRAPUISTO! Olimme edellispäivänä kävelleet lähistöllä olevan koirapuiston ohitse ja Mitzu oli paikasta aivan tohkeissaan. Suuntasimmekin Codan kanssa puistolle päin ja vain muutama kymmenen metriä ennen päämääräämme näin erään kerrostalon vierellä mustan möykyn, en edes tiennyt onko tuo möykky koira, mutta aloin kovaan ääneen huutamaan Mitzua luokseni.. ja Mitzu se oli! Poika tuli sellaisella vauhdilla luokseni ja juoksi suoraan päin vailla minkäänlaista jarrutuksen tai väistön yritystä, että mätkähdin pyllylleni. Coda taasen koiramaiseen tapaan hyökkäsi karkulaisen kimppuun: "Meidän laumastahan ei noin vaan karata".
Mikä onni olikaan, kun poika löytyi! Mitä lie sen mielessä tuolloin tapahtuikin, tehosiko kenties Codan antama kurinpalautus, mutta kertaakaan tämän jälkeen ei Mitzu ole edes yrittänyt karata. Vapaana en sitä kuitenkaan pitäisi hetkeäkään, niin kova saalistusvietti sillä on veressään.
Mitzu on alkanut kotiutua hienosti, mutta on vielä epävarma paikastaan laumassamme. Reilun viikon meillä oltuaan poika päätti lähteä aamulla kanssani samalla ovenavauksella, mutta ei, ei todellakaan samaa matkaa! Mitzu livahti ulko-ovesta lähtiessäni, juoksi rappuset alas, avasi omin avuin kerrostalomme alaoven... vilahdus vaan niin se oli kadonnut. Juoksin Mitzun perään ja näin mihin suuntaan se kääntyi pihastamme, äkkiä sisälle hakemaan Coda ja juoksujalkaa etsimään karkulaista. Koirasta ei ollut jälkeäkään ja epätoivo alkoi hiipiä mieleen: "Mitä jos sitä ei koskaan löydykkään!". Mitzulla on kovin voimakas saalistusvietti ja sillä on ollut tapana syöksyä ohi ajavien autojen perään, se siis päättömällä menollaan pääsisi erittäin todennäköisesti hengestään. Vieraita ihmisiä Mitzu karttaa sen verran, että kenenkään se ei antaisi ottaa kiinni vaan todennäköisesti pelästyisi.
Huutelin Mitzua ja Coda kuin tajuten tilanteen haukahteli vieressäni, poika ei tullut. Kyselin vastaan tulevilta ihmisiltä, kukaan ei ollut nähnyt sitä. Mitä minä tekisin jos olisin Mitzu, minne minä menisin? Tuota kysymystä mietittyäni tiesin oitis vastauksen: KOIRAPUISTO! Olimme edellispäivänä kävelleet lähistöllä olevan koirapuiston ohitse ja Mitzu oli paikasta aivan tohkeissaan. Suuntasimmekin Codan kanssa puistolle päin ja vain muutama kymmenen metriä ennen päämääräämme näin erään kerrostalon vierellä mustan möykyn, en edes tiennyt onko tuo möykky koira, mutta aloin kovaan ääneen huutamaan Mitzua luokseni.. ja Mitzu se oli! Poika tuli sellaisella vauhdilla luokseni ja juoksi suoraan päin vailla minkäänlaista jarrutuksen tai väistön yritystä, että mätkähdin pyllylleni. Coda taasen koiramaiseen tapaan hyökkäsi karkulaisen kimppuun: "Meidän laumastahan ei noin vaan karata".
Mikä onni olikaan, kun poika löytyi! Mitä lie sen mielessä tuolloin tapahtuikin, tehosiko kenties Codan antama kurinpalautus, mutta kertaakaan tämän jälkeen ei Mitzu ole edes yrittänyt karata. Vapaana en sitä kuitenkaan pitäisi hetkeäkään, niin kova saalistusvietti sillä on veressään.
